Paahdepenkin taimet talon länsiseinustalla ovat kasvaneet muotoonsa. On ensimmäinen kesä istutusten jälkeen. Kesäkuu oli penkin kasveille varsinainen happotesti. Ne pärjäävät, jotka paahteen kestävät, sillä paahdepäiviä on tänä kesänä riittänyt. Osa kasveista on loppuiltapäivästä lurpallaan, mutta yön viileydessä nostetaan taas päät ylös aurinkoon.
Runsaat sateet ukkoskuurojen myötä taisivat ne pelastaa, ja ehkä paksu kerros maata, joka ei uumenistaan ihan heti paahdu saharaksi. Maa on ravinteiltaan köyhää, joten rehevää tupasta sieltä ei pitäisi nousta.
Kasvivalinnat ei ihan menneet niin kuin suunnittelin. Odotin taimista runsaampia ja täyteläisempiä kukintoja. Johtuneeko ajoittain runsaasta vedensaannista, sillä näistä(kin) tuli korkeita hujoppeja. Valitsin kyllä myös korkeita perennoja. Tai sitten olen vain kärsimätön, enkä malta antaa kasvulle aikaa rehevöityä. Uuden penkin kukoistukseen kun menee se 2-3 vuotta, joten ehkei tässä ole vielä hätää.
Tavoittelin ketomaisuutta, luonnonmukaisempaa, tuulessa huojuvaa, auringossa loistavaa perhosten ja kimalaisten täplittämää oikeaa heinäkuun auvoa. No, tänään on vasta 3. heinäkuuta. On siis aikaa. Unohdin kokonaan pörriäismagneetit polun toisella puolen. Siellä on sellaiset pörriäisbileet, ettei vaatimaton kukkaketo niitä houkuta. Vasta, kun nurmikon valkoapilat, köynnöshortensia ja likusterisyreeni ovat parhaat metensä antaneet, alkaa paahteen penkissäkin elämä. Vähitellen kimalaiset ovat tännekin eksyneet.
Paahdepenkki on vasta osittain valmis. Alkupäästä penkkiä puuttuvat vielä kaunopunahatut ja hieman loistosalviaa voisi lisätä. Molempia on kasvamassa kasvimökissä. Uskokaa tai älkää, niillä on siellä viileämmät olot kuin jos olisivat tässä penkissä. Loppupää penkistä on tämän kesän puutarhatöiden listalla. Se on edelleen rikkakasvien valtakunta. Toivottavasti hieman helteet hellittävät lomaan mennessä, etten itse paahdu seinustalle.
Mitä istuttaisin loppupäähän penkkiä? Paikka on vaativa: paahdetta seinänvierustalla, pahasti rikkaruohottunut alusta, polku penkin edessä.