Quantcast
Channel: Puutarhaeloa
Viewing all articles
Browse latest Browse all 217

Juhannus meni jo

$
0
0

Tuossa jo aiemmin kesällä listasin töitä, jolloin juhannus tulee otettua vastaan hyvässä maailmanjärjestyksessä. Hommat jäivät juhannuksen jälkeiseen elämään, ja osa niistä odottaa yhä toimeen ryhtyjää. Maailmanjärjestys on siis edelleen sekaisin. Helteet hellivät heinäkuussa, sateet elokuussa, kummatkin ihan sietorajoilla.


Eilen oli ensimmäinen ilta aikoihin, jolloin ei satanut tai tihuuttanut vettä, joten sain nenäni ulos ihan kameran kanssa. Paksu pilvimassa peitti taivaan ja viimeisillä valoilla kameran äärirajoilla kuvia klipsuttelin. Että oli mukavaa!

Kuvia kun katsoo, niin johan löytyy uutta hommaa poikineen.


Satoa on keräämättä. Omenoita ja päärynöitä, kriikunaa. Kaikkea maassa ja puussa.


Taimia on istuttamatta. Jaettuja kuunliljoja, mäkitervakkoa, akileijoja. Ääriään myöten vettä täynnä olevan sementtisaavin herttavuorenkilvet pelastin sentään jo illalla vähemmille vesille.


Hujanamarja odottaa toista (!!!) vuottaan pääsyä paremmille kasvusijoille. Eilen haaveilin ruusujen ostamisesta. Ehkä ei pitäisi.


Pitkin pihaa kaatuneita ja maatuneita tukia, epämääräisiä kitkentäläjiä unohtuneena, kasveja väärässä paikassa. Tämänkin kellokuusaman tulin istuttaneeksi liian varjoon ja nyt hädin tuskin elää, vaan ei varjossa kuki.


Pari viikkoa sitten komposteja tyhjätessäni tuikkasin kuunliljapurkit sivummalle odottamaan istuttamista. Kuin vahingossa tulin luoneeksi upean väriyhdistelmän ja olenkin kuumeisesti miettinyt, miten saisin mahdutettua kuunliljani samaan istutukseen hortensioiden kanssa. Ei mahdu, eli jonnekin muualle sitten, ellen aloita syreenien alla heti uutuuttaan uudelleenjärjestelyjä.


Osa marjoistakin on poimimatta. Mustaherukoita pitäisi ehtiä keräämään vielä vähän lisää pakkaseen. Punaiset syökööt linnut.


Löysin purppurapunalatvan. Tiirailin sitä keskipihan viidakosta keväällä, mutta en löytänyt vuohenputkien ja marjapensaiden sekamelskasta. Sekin sekamelska on raivaamatta. Mutta trimmeri on ostettu, sitä jo pari kertaa olen testaillut.

Ja sitten. Oi ja voi! Viime kesänä innoissani aloitin säleikköpuun kasvattamisen. Nämä versot sieltä sekamelskasta huutavat, että juhannus meni jo. Voiko noille enää mitään tehdä muuta kuin yrittää todella varovasti taivuttaa vaakaan? Rusakko ennätti talven aikana jo kaluta puuta, ja siksipä hukkui kokonainen puu tuonne sekamelskaan. No, ainakaan Tallinnan päärynäomena ei ole kuollut. Miten teillä menee säleikköpuiden kanssa, jotka istutitte vuosi, pari sitten?

..., että tossua tossun eteen. Aurinko paistaa tänään.

 

 

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 217