Puutarhaeloa

Minä kun tykkään väreistä, tulen ajoittain kurkanneeksi väritrendejä ja -ennusteita. Muodikkuuteeni trendeillä on hyvin vähän vaikutusta, paitsi etteivät vaatekaupat tarjoa kuin tiettyjä kausivärejä, joista sitten joudun valitsemaan mieleisimmät. Kausivärit näkyvät vaatteissa, sisustuksessa, lehtien layouteissa, mainoksissa ‒ ja hupsista keikkaa ‒ myös puutarhassa.

Jaa niinku maalataan kasvimökki tänä vuonna puuteripinkillä? Ehkä, mutta tarjolla olevat kastelukannut, ruukut, kasvituet, puutarhakalusteet jne. kulkevat takuuvarmasti trendin harjalla; ja itse kasvien värisävyissäkin pitäisi osata valita oikein! Oletko pohtinut, miksi eri vuosina jotkut tietyt kukintojen tai lehtien sävyt nousevat suosituiksi? Samat sävyt löytyvät siementen mainoksissa, puutarhalehtien jutuissa ja jopa kirjojen kansissa. Tai miksi tietyt väriyhdistelmät ovat kukkapenkeissä muotia?

Muodikkaat värisävyt on tarkoin ennustettuja, valittuja ja kansainvälisestikin sovittuja. Siinä sitten kauppa ja teollisuus sopeutuvat trendeihin.

International Color Alliance, ICA

AIC

Color Matters

Tässä kevään 2019 trendejä. Onko tuttuja sävyjä, kun vertaat niitä sinulle tarjottuun maailmaan?

NY Fashion week spring/summer 2019

Garden design trends 2019

Garden Media Group, Pantone color 2019 to your garden

The English Garden, Garden trends for 2019

Puuteripinkki yhdistyy lämpimän oransseihin ja keltaisiin sävyihin. Olisitko istuttanut samaan penkkiin liilan syysleimun ja oranssin rusopäivänliljan vielä 5-10 vuotta sitten? Minä istutin ja pidin sitä isona virheenä, mutta kun aivoni on nyt pesty runsain esimerkein, ei yhdistelmä enää pahalta näytäkään. Oranssi taitaa olla kesän uusi musta.

Kuinka intohimoisesti sinä seuraat trendejä? Innostutko vai ahdistutko valmiiksi mietityistä väriyhdistelmistä?

Testasin miten vanhat tomaatinsiemenet itävät. Tiesin, että itävyys huononee siemenen vanhetessa, mutta piti silti testata. Huvitti tietää, paljonko itävyys huononee.

Kylvin kaikki siemenet 3. maaliskuuta, joko pieniin kahvimukeihin tai yhtenäiseen lootaan. Kuhunkin kahvimukiin kylvin uudempia siemeniä 5 kappaletta. Lootassa taas oli vanhempia siemeniä, tasapuolisesti rivissään 3 kpl, ajatuksella ettei sieltä montaa nouse. Kirjasin rivien lajikkeet ylös, vein ne suihkun lattialämmityksen päälle, ja sitten vain odottelin. Kiva muuten mennä aamukiireessä suihkuun, kun ensimmäisenä saa siirrellä multakippoja, mutta alalämpö auttaa itämiseen.

Selkeä ero uusien ja vanhojen siementen välillä oli itämisaika. Vanhojen siementen kanssa täytyy olla kärsivällisempi ja tyytyä siihen, että itäminen on epätasaista. Itävyys sinänsä heikkeni vähitellen siemenen vanhetessa, mutta ei niin vauhdilla, kuin olin luullut. Pudotus on ehkä viiden vuoden korvilla siemenen parasta ennen päiväyksen jälkeen.

Ikisuosikki Gardener's Delight pääsi testiin kolmella vuosikerralla, mutta kokonaisuutena ottaen se ei olekaan parhaiten itävä. Takuuvarma Moneymaker vei taas pisteet kotiin; 5 vuotta vanha siemen, itävyys 3/3. Ryhmän seniori ‒ 2013 vuoden Tiny Tim ‒ ponnisti myös loistavalla tuloksella 3/3. Yli odotusten iti tämän vuoden siemenistä Chocolate Cherry. Sain viidestä siemenestä 7 itänyttä tainta! Liekö kylväjä ollut sokea vai siemenet liimautuneena tiiviiksi klimpiksi?

Väistämättä tomaatintaimien myötä ajatukset kääntyvät muihinkin kylvöksiin ja kevätsuunnitelmiin. Kun kurkkaa ihanasti vihertävien taimenalkujen välistä pihamaalle, ymmärtää saavansa ihan rauhassa vielä miettiä kylvöjä. Toviin ei tuolla penkillä istuta. Josko edes hajuherneet laittaisi, kumminkin parempi puolisko vuotta alkoi tänään!

Tervetuloa kuulolle, uudet lukijat!

Keräämme jälleen Neelamille, Simranille ja Radjinille varoja koulunkäyntiin Intiassa. Klikkaamalla kuvaa oikeassa palkissa ylhäällä pääset sivustolle. Kiitos!

Ensi kesänä olemme asuneet tätä tonttia 20 vuotta. Aloin mielessäni kerrata muutoksia, joita puutarhani vuosikymmeniin mahtuu. Huomasin nakertaneeni tänne 15 uutta kukkapenkkiä ja kunnostaneeni kolme vanhaa.

Ei siis ole mikään ihme, että tunnen itseni riittämättömäksi pitämään ne kunnossa. Kukkamaa toisensa jälkeen joutuu rikkaruohojen valtaan. Kun yhden saan putsattua, jo toisaalla repsottaa. Pitäisi kunnostaa 4-5 penkkiä vuodessa, jos aion jakaa jaettavat säännöllisin välein. Aikeeksi on jäänyt.

Kukkapenkit vaativat muutakin kohentamista. Väliin talvi kurittaa niitä ihan olan takaa, toisinaan tulee istutettua perennoja väärään paikkaan, jänis käväisee noutopöydässä, nilviäiset hyökkäävät tai kasvi tukahduttaa toisen. Kukkapenkin sisältö on joka vuosi hieman muuttunut, vähintään joku leviää enemmän kuin toinen, tai siementaimia löytyy ihan eri kohtaa kuin mihin alunperin kasvin istutin.

18 penkkiä pistää miettimään. Joudun kiertämään penkkejä ruohonleikkurilla, estämään nurmen leviämisen penkkien rajojen sisäpuolelle tai toisin päin; estämään kukkapenkkejä leviämästä nurmelle ja poluille. Aika monta metriä on reunoja siistittävänä. Olen unohtanut kuningasajatuksen vuosien vieriessä: piti luomani laajoja kokonaisuuksia ja yhdistellä puunalusten kukkapenkkejä toisiinsa.

Pistää miettimään, millaisen uudistuksen teen vuorostaan taloa ympäröiviin, ei kasteltaviin kukkapenkkeihin, jotka ovat pitkään olleet omillaan. Jotain todella kestävää, itsekseen selviävää perennaa sen pitää olla. Vai palatako kapeisiin nurmikaistaleisiin, joita hoitaisin kesällä viikoittain? Ei ikinä: siksihän aikanaan muutin ne kukkapenkeiksi.

Lämpimälle länsiseinustalle aion istuttaa perhosille ja mehiläisille pitkän pitopöydän kevätkukkijoista aina syksyn viimeisiin maksaruohoihin. Siitä tulee pitkä ihan kirjaimellisesti metreinä, hyönteisten ruokailuaikana ja minulle suunnittelu- ja kunnostusprojektina.

Jos jotain olen oppinut parinkymmenen vuoden aikana kukkapenkeistäni, parasta on nyt ottaa vihko ja kynä käteen, hakea lämmin alusta takamuksen alle ja istahtaa ulos kevätaurinkoon raapustamaan. Tuleepahan samalla mietittyä, mitä muissa kukkapenkeissä lähistöllä kasvaa.

Kuvan ottamisen jälkeen omenapuun ja talon seinän väliin on mahdutettu kiviympyrä istutuksineen ja pionien taakse istutus viettävään luiskaan. Polkukin kulkee vielä luiskan ja nyt uudistettavan kukkapenkin välissä.

Niin moni on postannut kelloköynnösten kasvattamisesta, että oli ostettava siemenpussi kokeiluun.

Ihan helmikuussa en herännyt siemenkasvatusta aloittamaan, mutta jo maaliskuun alkupuoliskolla ehdin mukaan. Pussin kuudesta siemenestä kaikki itivät. Pidin kylvöstä itämiseen asti suihkun lattialämmityksen päällä.

Neljä tainta kasvoi alusta lähtien voimakkaasti, kaksi viimeksi itänyttä huomattavasti hitaammin. Pienimmällä sirkkalehdet jumiutuivat siemenkuoren sisään, mutta varovasti kostuttaen sain kuoren irtoamaan. Ihan vaurioitta se ei irronnut ja aika näyttää, jääkö taimi sirkkalehdet sykkyrässä juromaan.

Koulin kelloköynnökset reilunkokoisiin mehupurkkeihin, kesältä jääneet grillitikut kelpasivat tueksi ensihätään. Odotan öiden lämpenemistä ja kasvimökin ottoa vähitellen taimikasvatukseen. Tomaatit tarvitsevat lisätilaa, ja kukansiementen kylvöä olen tarkoituksella lykännyt. Kuin lupauksena tulevaan, aamukahviseuraksi ilmestyi kesän tuojat peipponen ja punarinta.

Taimien latvominen arvelutti, mutta löysin neuvot 100%Outdoor -blogin Katin yksityiskohtaisesta ohjeesta. Vaikka latvominen hieman viivästyttää kukintaa, hetken aprikoituani nipsaisin kahdelta rotevimmalta köynnökseltä pätkän latvaa. Jospa saisin ne haaromaan tuuheammiksi. Toki piti latvat laittaa vesilasiin ‒ jos ei muuten, niin kevätvihreäksi!

Kevään ensimmäisten puutarhatöiden käynnistyessä täytyy suojata hipiää. Tuulen kuivattamat talventörröttäjät kukkapenkeissä osaavat olla teräviä. Ilman suojaa ikäviä piikkejä uppoaa käsivarsiin ja sormenpäihin.

Ensin katsotaan vanhat varastot: kuluneita, pesusta huolimatta koppuraisia käsineitä löytyy vinot pinot. Puhumattakaan niistä kauhistuksista, jotka ovat syystöiden jälkeen unohtuneet komeron perimmäiseen nurkkaan. Jos ne saa käteensä ujutettu, pienellä voimistelulla venyteltyä käden muotoon, huomaa pian sormenpäissä suuret reiät. Vähintään etusormi työntyy käsineestä ulos, ja peukalo heti seuraavana.

Voisiko joku puutarhakäsineitä valmistava taho ottaa kunnia-asiakseen vahvistaa etu- ja keskisormet sekä peukalon? Mielelläni maksaisin jonkun euron enemmän käsineistä, jotka kestävät puutarhatöitä kevättä tai syksyä. Kovaan kulutukseen käsineet joutuvat ja kestävän kehityksen varjolla olisin myyty.

Sormenpäät on herkkä asia, eikä puutarhakäsineiden valmistus ehkä olekaan yksinkertaista. Sormenpäät pitää suojata paitsi piikeiltä, myös kosteudelta ja kylmältä. Kiviä käsitellessä pieni pehmuste on tarpeen. Materiaalin tulee olla lujaa, kulumatonta, suojaavaa, kestävää, ja suojasta huolimatta täytyy sormissa säilyä tuntuma ja otteen pitää. Kateeksi ei käy käsinevalmistajaa ja siksipä käsineitä tarjotaan useaan eri tarkoitukseen.

Menin siis vasiten ostamaan uusia käsineitä ja kapealapaista haravaa, jolla seisaaltani voin haravoida orapihlaja-aidan aluset. Tulin ulos myymälästä kapean, mutta lyhyen käsiharan kanssa, ilman hanskoja ja omenapuun taimi kainalossa. Maa on vielä jäässä ja ostan omenapuun! Kevättä rinnassa.

Narsissi 'Thalia'

Pakastin huusi tuskaansa hälytysvalo punaisena. "Jos et heti sulata, minulta palaa käämit, moottori ainakin", se vaati. Kauanko pakastin on pitänyt meteliä? Hurisiko se eilen tuollaisella voimalla ja kauanko merkkivalo on palanut? Kauanko se on kuumennut ja hotkinut sähköä henkitoreissaan huolehtien nyssäköistäni?

Avaan oven ja totean liki täyden pakastimen olevan sulatuksen tarpeessa. Tämä on "varapakastin", jos tulee satoa normaalia enemmän. Satoa on tullut. Vuosikertakriikunoita 2016, ilmeisesti pahanpäivänvaralle pikkuinen pussi tyrniä vuodelta 2011. 2017 on selvästi ollut huono sato- ja säilöntävuosi; ei yhtään rasiaa. 2018 kirsikka- ja kriikunamehua, kokonainen hyllyllinen. Tein siis sittenkin kirsikkamehua syksyllä, mutten jaksanut enää yömyöhällä pullottaa sitä... Kirsikkaa, kivistä putsattuja kriikunoita, punaherukkaa, jokunen nyssäkkä silputtua ruohosipulia, persiljaa, ryöpättyä nokkosta... Omaakin energiaa on mennyt, kun olen ne kerännyt, putsannut ja säilönyt.

Punaherukka kukkii

Teen smoothien mangojukurtista, perulaisesta avokadosta ja Pirkka-maan päärynästä. Aina ei jaksa iänikuista puna- tai mustaherukkaa, mutta niin vähän on pakastimeni antimet tänä talvena vajenneet, että sietäisin hävetä. Enkä nyt puhu rahan säästämisestä, vaan yleisesti energian kuluttamisesta. Perusta asti minulle syötävää, kun turvoksissa oleva pakastin on säilyttänyt ruokaani kuukausitolkulla. Kumpi vie lopulta vähemmän energiaa?

Pikkutalvio luikertaa kielojen välissä

Päätän uusiokäyttää salaateista ja yrteistä (kotimaisia!) jääneet miniruukut kurpitsantaimien kasvatukseen. Lorottelen vettä ruukkuja pestessäni, kunnes huomaan vähentää juoksuttamani veden määrän puoleen ja kääntää vipua hieman kylmemmälle. Miksen laskenut vettä isoon pesuastiaan? Ja miksen vienyt huuhteluvettä kasvimökkiin tomaattien janoa sammuttamaan? Huomaamattani olen tuhlaavainen ja holvaan puhdasta vettä ja energiaa suoraan viemäriin. Pienen pienet teot pitäisi saada osaksi arkipäivää.

Neidonmaksaruoho on jo nupulla

Salaatit ja yrtit oli pakattu muovikääreisiin. Kaupasta tuomani hedelmät ja vihannekset on käytännössä kaikki muovin peitossa. Meille onkin tullut tavaksi kerätä muovi ja kartonki erikseen ja viedä ne kauppamatkalla kierrätykseen. Miten valtavasti muovia kertyykään. Olen hankkinut uudelleen käytettävän pussin hedelmiä ja tomaatteja varten. Pusseja pitää olla useita, jotta ajatuksessa olisi mitään järkeä. Ja voihan ehjän muovipussinkin uusiokäyttää, tai paperipussin: hintalaput vaan päällekkäin. Pitää totuttaa itsensä kanniskelemaan pikkupusseja mukanaan.

Kevätesikko kukkii perunanarsissien edessä

Jäässä olevat marjat kannattaa sulattaa hissukseen jääkaapissa. Sulaessaan ne jäähdyttävät jääkaappia, eikä lisää energiaa kulu mikron käyttämiseen. Moniko huomaa olla niin suunnitelmallinen? Meillä ei oikein onnistu. Usein nopeimman ratkaisun mukaan toimitaan.

'Spring Green' -tulppaanit kiviympyrän laidalla

Tänään meillä syödään pakastimen antimia, keittoa reilulla annoksella ruohosipulia ja persiljaa. On aika käyttää myös viimeiset raparperit, uusille on saatava tilaa, jotta kierto voi jatkua.

Millaisilla arkiteoilla sinä säästät energiaa?

Onneksi en ole allerginen siitepölyille. Voin vain kuvitella, miten allergikot toivoivat sateen saapuvaksi koivujen runsaan kukinnan vuoksi.

Siitepölyn huomaa kyllä ei-allerginenkin. Auton katto on keltaiseen huntuun peittyneenä jo aamusta. Kasveja kitkiessä niiden pinnalta suorastaan pöllähtää siitepölyä. Jos ikkuna on hetken auki, sama ohuen ohut hiutu peittää ikkunalaudan ja kulkeutuu sisälle ilman mukana. Koivu on kyllä antelias. Meillä ei sitä (onneksi) ole omassa pihassamme, mutta saamme silti osamme siitepölynä, viheliäisinä siemeninä ja tuulen mukana lehtinä. Silti en antaisi pois kevään ensimmäisiä hiirenkorvia ja niiden heleänvihreää väriä puutarhani taustalla.

Kasvimökin lasi on oudon "harmaa" ja saunan tummanharmaa peltikatto onkin muuttunut keltaiseksi. Kasvimökin päällä pieni varjostus ei tällä kertaa ole pahasta. Tomaatit saavat rauhassa tottua uuteen sijaansa ja juurtua paistumatta auringonsäteissä.

Sademittari odottelee pisaroita, mutta se saakin kerroksen tomua. Vaan kun taivaat ukkosen myötä keskiviikkona aukesivat, oli parissa tunnissa 25 mm vesipisaroita tipahdellut sen kumajavaan kitaan.

Puutarha on suorastaan pesty rankassa sateen vihmonnassa, sadevesitynnyrin pinnalla kulkee keltaisia vanoja ja ilma on huomattavan raikas. Kyllä tuli sade tarpeeseen, ja parissa päivässä koko puutarha on humahtanut taas uuteen kasvupyrähdykseen.

Kuvailin hieman sateen jälkeen puutarhassa. Sade jatkuu jälleen tänään, mikä tuntuu ihan mukavalta.

Mukavan rentoa ja kaunista viikonloppua!

Sitä tarkoittaa sana "profusion". Meillä tämä runsaudensarvi kukoistaa kasvimökin vieressä ja vuosittain se osoittautuu nimensä veroiseksi: Malus purpurea 'Profusion'.

Pitkään valikoin oikean sävyistä purppuraomenapuuta, sillä puutarhaamme mahtui vain yksi kaunotar. Halusin hennon vaaleita terälehtiä, halusin syvän tummana leiskuvia terälehtiä, halusin burgundinpunaisia lehtiä, vihreitä lehtiä ja pieniä syvänpunaisia hedelmiä. Halusin pienen kompaktin puun, halusin riittävän kokoisen puun, jolla on upea syysväri. Halusin perinteisen vanhanajan koristeomenapuun ja halusin nykypäivän koristeomenapuun. Taas on aika, jolloin hurjimmat odotukset ja lupaukset on lunastettu.

Kasvanutkin se on jänisten yllättävistä kiipeilytaidoista huolimatta. Kyllä jänis ymmärtää kiivetä puun alle kuormatun lumikeon päälle. Ihan valtatien sille aurasin puoliväliin puuta oksia kaluamaan. Tyhmyydestä sakotetaan, ja nyt voin vain toivoa ettei taudit pääse paljaaksi järsityistä oksankohdista puuta vaurioittamaan. Oli nimittäin pakko jättää yksi kaluttu oksanpuolikas puuhun, vaikka muuten sain järsityt kohdat melko hyvin siistittyä.

Eilen, kun kevätkesä näyttäytyi kaikessa loistossaan päivän verran, oli kuningatar täydessä tämmingissään palttiarallaa ylenpalttinen. Jään miettimään, onko sanoilla palttiarallaa ja ylenpalttinen jotain yhteyttä... Hmm; toinen on vajaa, toinen ylitsepursuava. Pitää sanoa kolossaalisen, totaalisen, jäätävän tai infernaalisen ylenpalttinen.

Tulen ottaneeksi kuvia puutarhan kohokohdista, upeasta kukinnasta, taimien kasvusta, uusista rakennelmista ja työssäni onnistumisista. Tekee hyvää vaihtaa laajakulma kameraan ja ottaa nurkkapieletkin kuviin mukaan. Ihan yllättää itsensä.

Nurmettuneita polkuja, jemmaan unohtuneita taimiastioita ja pussinyssäköitä, kaatumaisillaan olevia syreenejä, rytöläjiä ja täysi lehtikomposti risalla katolla. Työkaluja pitkin pihaa, rajaamattomia kukkapenkkejä, villiintyneitä kukkapenkkejä, kuivia oksia puissa ja pensaissa, yli tontin rajojen kurottavia oksia. Nurmikko täynnä voikukkaa, kukkapenkit täynnä vuohenkelloa ja aidanalus täynnä vuohenputkea. Sisääntulossa jököttää säkeissä multaa, kivituhkaa ja kuorikatetta. Omille teilleen lähteneitä karkulaisia: lemmikkejä, lehtoängelmää ja kurjenpolvia pihapolulla, päivänkakkaraa ja unikkoa nurmikolla, tammentaimia kukkapenkeissä.

Kun aikansa kuvia tuijottaa ja haukkoo henkeään, alkaa energinen siivousvimma. Nyssäkät ja vuohenputket saavat kyytiä. Vapaapäivän päätteeksi jäsenet kolottaen tuikahdan uneen jo iltayhdeksältä.

Viikolla sen sijaan puutarhalle jää hyvin vähän, jos ollenkaan aikaa. Kuinka rikas pitää olla, että voisi viettää kesän kokonaan puutarhassa? Rahastahan se on kiinni, kotonaolijaksi siirtyminen. Ei silti, että silloin kovin oleiltaisiin. Puuhaa riittää aamusta iltaan, mutta palkan saisin mielihyvänä. Miksei tehdä "Pelastakaa puutarha!"-ohjelmaa, jonne voisin ilmoittaa puutarhani? Ostetaan koteja, rempataan koteja ja huusseja, etsitään isiä ja äitejä; miksei pelasteta puutarhoja?

Oikeana puutarhurina taas olisin toisten puutarhoissa parhaan kasvuajan ja oma soppeni jäisi yhtä lailla hoitamatta. Ehkä puutarhurina osaisin sentään suunnitella pihani näyttämään upealta vähemmälläkin kitkemisellä ja ruohonleikkuulla.

Toivottavasti saan otteen näistä rytökasoista ja minulla on niistä enemmän kerrottavaa kesän mittaan. Tai ehkä kuvien aiheuttama vimma laantuu ja alan nähdä pittoreskissa ilmeessä oman viehätyksensä.

Miten sinä onnistut selättämään puutarhan siisteyden ja rajallisen ajan tuoman ristiriidan?

Kävin taas ottamassa aamuannoksen hyttysenpistoja. Kämmenselkiä ja nilkkoja kihelmöi, vaikka olin suojautunut hyttysmyrkyllä. Hajuttomalla sellaisella, mikä pisti tietysti epäilemään myrkyn tehoa. No, jos ei hyttysistä muuta iloa ole, niin onpahan pikkulinnuilla syötävää.

Olen viime viikon siivonnut. Joka ilta pikkuisen, ja eilen pojan kanssa sitten kuormasimme säkkeihin lajitellut puutarhajätteet lavoille ja kävimme tyhjentämässä ne risuihin ja haravointijätteisiin jäteasemalle. Kaikkiaan kuusi valtavan korkeaa lavallista. Kuormista yksi sisälsi tyrniä, neljä kokonaisen Huvituksen, omenapuun. Loppuvaiheessa rupeamaa oli kyllä huvitukset kaukana, 30 astetta ja silleen. Hiki virtasi. Säästimme kantamisen vaivan siirtämällä puunkappaleet oksa toisensa jälkeen orapihlaja-aidan yli ensin ojaan ja siitä kadulle parkkeeratun auton lavalle ja peräkärryyn. Kadulta hohkaava kuumuus oli liki ylivoimainen. Onneksi jäteasema meni kiinni jo kahdelta, joten emme päässeet vielä syreenien kimppuun. Omenapuusta, tyrneistä ja syreeneistä lisää joskus toiste.

Saapa nähdä kauanko kestää tottua hyttysenpistoihin. Alkukesästä ne kutiavat ihan hillittömästi, loppukesästä tuskin noteeraan tulleeni pistetyksi. Hyttysmyrkyn levittämisen takia missasin parhaimman aamuvalon ikinä. Ohuen pilviharson takaa tuikahti hieman keltaiseksi värittynyt valo, ja muutamassa minuutissa se oli ohi. Rakastan juuri nousseen auringon valoa, miten se piirtää esiin hämähäkinseitit, kaste- tai sadepisarat. Myös ilta-auringon siilaamat kasvit syttyvät ihan omaan hehkuunsa.

Kesä on ilmiselvästi alkanut. Moni kasvi on ennättänyt tehdä nuppunsa huomaamatta, ja osa jo kukkii. Juhannusruusukin avasi eilen ensimmäiset kukkansa, vaikka aamulla vielä jokainen nuppu oli tiukasti kiinni. Tulppaaneista myöhäisimmät alkavat olla jo parhaimman hehkunsa antaneita, mutta ukkolaukat uhkeine palloineen loistavat kukkapenkeissä.

Monikossa, koska istutin ukkolaukan sipuleita etupihan kukkapenkkiin syksyllä. Koko penkki on niin sanotusti "Under construction", koska sen uudistaminen on jo pitkään muhinut ajatuksissani. Milloin ajatukset saavat fyysisen hahmon, on sitten eri asia. Nyt penkissä on soma soppa värejä, joiden yhteen sopivuudesta voi olla montaa mieltä.

Niin on jo kesä, että naapurin pieni lämpäre heinää heilimöi ja antaa mukavan taustan pionien nupuille. Kohta kukintansa aloitteleva likusterisyreeni toistaa vaaleaa, lämpöisenkeltaista sävyä. Rentoakankaalitkin alkoivat viikolla kukkia ja etualan mäkitervakon kukkavarret kurottavat korkealla. Kaukasianmaksaruoho viihtyy tällä paikalla hyvin ja se on levittäytynyt melkoisesti. Pispalan neito hopeisine tupsuineen jää sen likistykseen. Vasemman laidan verikurjenpolvi ei koskaan ole ollut noin korkea. Normaalisti kuivalla paikalla kivikossa se jää kolmannekseen tuosta korkeudesta. Sadetta on siis tullut melkoisesti.

Tässä vaiheessa kesää likusterisyreenin ja orapihlaja-aidan välissä olevan istutukseni lehtivärit erottuvat parhaiten (kuva ylempänä). Aita on vielä tuoreen vihreä, purppuraheisiangervo, ripsialpi ja purppuranvärinen pensaskärhö antavat tummia sävyjä, hopeamaruna taas harmaanvihreää, hopeista hohtoa. Punakellukatkin ovat osittain kukintansa jo menettäneet. Niille kehittyy kauniit siemenkodat, joita on mukava kuvata myöhemmin kesällä. Lemmikit yhä loistavat sineään varjossa, mutta uudessa istutuksessa alkavat mirrinmintut tuoda uutta tummemman sinistä väriä.

Antonovkan alla suloisen pehmeä nukkapähkämö on mukavasti levinnyt penkin alareunaan. Valkoisen lehtoängelmän siirsin eroon liloista sisaristaan. Se sopiikin paremmin tähän hieman hämyiseen soppeen. Sopen hämyisyys Huvituksen kaatamisen myötä kyllä hieman muuttui, ja olenkin uudessa tilanteessa tämän ja tammen alla olevan kukkapenkkini kanssa. Seuraan tilannetta tämän kesän. Voihan olla, että lisävalo on vain eduksi molempien penkkien kasveille. Kurkkaus varjon puolelta kiviympyrän yli kohti likusterisyreenin istutusta näyttää ihan mukavalta. Jostain syystä keltainen ja oranssi ovat päässeet vakiintumaan puutarhani väreissä.

Kasvimökin vieressä pionit ovat jo pitkällä nuppuineen, kärhöt tarvitsevat tukea. Joko tänä kesänä taipuisi rauta sen verran, että saisin pitkään haaveilemani tuet väkerrettyä? Tarvikkeet tukiin on pari kesää keränneet ruostetta. Ei siksi, että saisin ne ruosteeseen, vaan muuten vaan on aika vierähtänyt.

Tomaateistakin on kerrottavaa, mutta jääköön myöhemmäksi. Kukista ja pikkiriikkisistä raakileista päätellen pian on myös mansikka-aika. Sehän maittaa!

Tiiu Puutarhahetki-blogista on laskenut liikkeelle haasteen liittyen lähestyvään itsenäisyyspäivään. Tämä on oiva hetki tarttua tilaisuuteen, kun eräältä on kesä hurahtanut ohi huomaamatta. Tästä voin aloittaa, sillä lähes kaikki kesästä on kertomatta.

Juhannuksen miellän kiinteästi itsenäisyyspäivään. Vaikka päivä on tyystin toisella puolen vuotta, mielessäni yhdistän siniristiliput ja valkoiset juhannusruusut. Taustan sinertävä väri ei ole taivasta, vaan harmaa kivijalka iltahämyssä.

Tässä sinivalkoisessa yhdistelmässä kesä on jo kietaissut kevään hoteisiinsa. Tulppaanitnousivat tuomaan kevätmielen, ja yhtäkkiä olivat kurjenpolvet täydessä sinessä ja kärhö alkoi tavoitella korkeuksia.

Huikeaa taivaan sineä ja haalistuneen lipun valkoista sain ihastella, kun likusterisyreeni pisti parastaan. Osa pienen pienistä kukista oli vielä tiukkana pallona ja terttujen alimmat kukat levittivät hunajaista tuoksuaan alkavassa kesässä. Mieli oli täynnä odotusta.

Kuvaa puhtaanvalkoisesta ja oikeasta suomenlipun sinisestä ei osunut kohdalle alkukesän kuvista. Splish-splash-kurjenpolvella on hauskasti kaksiväriset kukat. Väliin on terälehti sininen, toisinaan kukkaa somistaa muutama hyvin osunut roiske.

Olen iloinen, että meillä on itsenäisyys ja sen myötä sananvapaus ja tasapuolinen mahdollisuus kouluttautua. Aina ei niin ole ollut, ja se tuppaa usein unohtumaan kaiken marinan ja nurinan alle.

Kiitos Tiiu, oli ilo vastata haasteeseen, ja päästä taas liikkeelle blogini kanssa. Muiden blogeja olen lukenut niin harvakseltaan, etten tiedä kuka on jo saanut haasteen, joten kannustan mahdollisimman montaa lähtemään mukaan.

Tässä vielä Tiiun laatimat säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)

- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa

- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne. Puutarhahetken Instagram-tili muuttuu nyt kuukauden ajaksi sinivalkoiseksi. Uusi sinivalkoinen kuva on luvassa päivittäin.:)

Minulla onkin paljon luettavaa, kun käyn blogeissanne. Ja näköjään uusiakin blogeja on kesän aikana ilmaantunut!

Täytyy palata pari kesää taaksepäin. Muokkasin likusterisyreenin ja orapihlaja-aidan väliin aivan uuden istutusalueen, joka rajautuu kivimuurilla taloa kiertävään polkuun. Istutin tuolloin kaksi vaskikurjenpolvea melko lähelle kivimuuria.

Vaskikurjenpolvella (Ceranicum sessiliflorum f. nigricans) on tummanruskeat lehdet, jotka sateella kiiltelee kuin tummunut messinkipinta. Ihastuin siihen todella. Se kukkii kauniin valkoisin, ehkä aavistuksen punaruskeaan vivahtavin kukin. Kukat ovat osittain piilossa vaskilehtien alla. Loppukesällä siinä oli muutamia kirkkaan oransseja lehtiä ja kovasti odotin syysruskaa.

Tämä 5-10 cm korkea kasvi on mitä oivallisin valinta muiden matalien kasvien, kuten maanpeiteruusun ja ketoneilikan seuraan. Kävi vain niin, että ne jäivät "seinäkukkasiksi" kavereidensa viedessä kaiken huomion. Valokuvissa vaskikurjenpolvi on aina sivuroolissa, jossain vähän syrjässä hädin tuskin mullasta erottuen, kuva-alasta osittain ulos rajautuneena. Montaa kunnollista kuvaa en niistä edes löytänyt ensimmäisen kesän jälkeen.

Ehkä oltuaan ihan nenän edessä ja silti näkymättömiä, en huomannut hoitaa niitä ollenkaan seuraavana kesänä. Siinä ne kärvistelivät paahtavan hellekesän. Ehkä myös talven lumi- ja jääpeitteen vaihtelu oli niille liikaa. Toinen vaskikurjenpolvistani kuoli, eikä toinenkaan keväällä hurraata huutanut. Jälkimmäinen ei vironnut, ja niinpä harmitellen poistin kuivan juurakon. Peittelin vielä hiekalla maanpeiteruusun tyveä, kun ajattelin sen suojaavan kosteuden haihtumiselta.

Hämmästys oli melkoinen, kun ruusun kukinnan aikoihin kävin siistimässä sen juurelta pudonneita terälehtiä. Hiekasta pilkisti ainakin kolme pikkuriikkistä olentoa, joita täytyi ihan sykkyräkyykyssä kumartua tiiraamaan. Ilmiselviä vaskikurjenpolvia!

Ehkä paikka ei sittenkään ole aivan mahdoton niille kasvaa. Yhden isomman vaskikurjenpolven löysin viereisestä kivikosta. Ilmeisesti rankka sadekuuro on vienyt siemenen mukanaan viettävää maata myöten. Vähän kyllä ihmettelin, miten se aikoo selvitä keskellä kivikkoa. Mutta onhan kivikkoni vain silmänlumetta ja ohut kerros katekangasta erottaa sen muhevasta mullasta. Ehkä taimi on löytänyt juurensa riittävän syvälle. Hyvin se näytti pärjäävän kivien puristuksessa.

Toivon tosissani, että ne selviävät tulevasta talvesta. Ovat itse valinneet paikkansa, joten ehkä ne onnistuvat.

Tomaattien kasvatus alkoi tänä vuonna testaamalla siementen itävyyttä. Kerroin itävyydestä postauksessani Itävyystesti. Koska taimia oli runsaasti, jaoin niitä ystävilleni töissä, ja vein jokusen taimen kotiin vanhemmillenikin. Ihme kyllä, tänä vuonna sain taimeni kasvimökkiin ennen juhannusta!

Ilmeisesti kasvimökissä ei tapahtunut paljoakaan, tai asiat etenivät omalla painollaan päätellen kuvistani. Pari kuvaa löysin kukkeimman kesän ajalta, loput vasta syyskuun alusta. No höh! Kyllä sieltä jokunen raakile pilkistää, ja kukkiakin näkyy olevan.

Aina niin terhakka Tiny Tim ei pettänyt, vaan teki jo ikkunalla kukannuppuja ja pieniä lilliputtitomaatteja ilmaantui pakkasiin asti. Tänä vuonna tomaattien pääerän kypsyminen painottui alku- ja loppusyksyyn. Oliko kesä tosiaan kylmä, vai oliko aurinkoisia päiviä niin vähän, etteivät tomaatit jaksaneet kesällä punastella?

Väkersin hienot nimikyltit grillitikkujen päihin, kun kerrankin oli monta lajiketta. Istutin kaksi kutakin, toisen mökin aurinkoiselle, toisen hieman varjoisemmalle paikalle. Aloitin siemenkylvöt maaliskuun alussa ilman lisävaloa, joten asetin taimet lopulta osittain vaakasuoraan maahan. Näin rimppataimen saa melko nopeasti vahvistumaan, kun se tekee rungostaankin juuria. Erityisesti Tigerella ja Gardener's Delight venähtivät ylipitkiksi.

Marmade-pihvitomaatti sai aurinkokulman kasvupaikakseen ja siinä se tekikin meheviä kiinteitä tomaatteja. Kuten näkyy, kasvimökin kapealle käytävälle tuppaa majoittumaan lannoitelaatikkoa, ruukkuja, harsoa, työkaluja,... ja tomaatintaimien alusetkin tulee täytettyä vähintään ruukkuyrttien jämillä. Kasvimökin oven tukin verkolla joka aamu, koska en halunnut muuten tervetulleen naapurin kissan vierailevan mökissä.

Cherry Chocolate jäi tänä vuonna maultaan vaisuksi. Siitä puuttui parhaimpien kesien makeus. Ohutkuorisina ne halkeilevat herkästi, jos kastelee epätasaisesti. Syödyksi tulivat silti. Money Maker oli satoisa ja sain siitä taas täyteläisen pyöreitä perustomaatteja. Gardener's Delight oli nimensä mukaan ilahduttava; makeita pienehköjä herkkupaloja pitkin kesää.

Onnistuin taimettamaan Pink Thai Egg -tomaattia. Hauska kokeilu. Vihreästä vaaleanpunaisen kautta punaisiksi kypsyvät munanmuotoiset tomaatit olivat erikoiset. Maku oli oikein hyvä, mutta piti malttaa odottaa niiden kypsymistä. Kiinteä paksukuorinen tomaatti, ei mikään lussakka.

Lokakuussa keräsin vielä viimeiset raakileet sisälle kypsymään. Ensimmäisten kypsyttyä tein niistä reilun mausteisen tomaattikastikkeen, jossa oli sekava lajitelma erikokoisia punaisia tomaatteja ja joukossa jokunen jäljelle jäänyt keltainen Yellow Pear Shape. Eilen vielä halkaisin viimeiset ylikypsät tomaatit ja otin talteen siemeniä kevään kylvöjä varten.

Keväisiltä messuilta tarttui mukaan mehitähtiä, hopearikkoa ja sitruuna-ajuruohoa. Hieman oli kateissa, mihin tarkalleen niitä halusin istuttaa, mutta paikkansa löysivät. Alkukesällä sinileimun kukkiessa sain ne maahan.

Likusterisyreenin alla on ollut pari pientä hiekkamultaista kumparetta kivikon keskellä jo pari vuotta. Haaveilin sinne kivikkokilkkaa matalaksi matoksi, kylvinkin sitä hellekesää edeltävänä keväänä; no eipä kivikon kastelu niissä asteissa auttanut. Mitään ei noussut. Siksipä ajattelin, että mehitähdet ehkä pärjäävät tuolla paikkaa.

Kun sitten taimipurkkeineni könyän kivikkoon istutuspuuhiin, niin eikös maasta ole noussut jokunen kilkanpoikanen. Siinä meni mehitähtien istutuspaikka. Laitoin varovasti sitruuna-ajuruohon lämpäreen toiseen päähän ja hopearikot hieman kauemmaksi. Kastelin pitkin kesää myös kilkanpoikaset, vielä syksyllä olivat elossa.

Hopearikot jouduin istuttamaan pari kertaa uudelleen, sillä joku tykkäsi myllätä ne ylösalaisin. Tekijä jäi kiinni jättäessään hiekkamaahan selvästi erottuvat tassunjäljet, eikä palannut kun paikka oli höystetty kaikella mahdollisella nenään käyvällä, mitä maustekaapista satuin löytämään. Jälkimmäisellä uusintaistutuksella laitoin vielä laakean kiven hopearikon juuria suojaamaan.

Mehitähtiä jaoin toiseen jäljelle jääneeseen hiekkamultalämpäreeseen ja kivimuurille. Punaiset kattomehitähdet ja karvapeitteiset partamehitähdet jaoin pariin, kolmeen osaan, koska ne olivat taimipurkeissa jo tiiviinä rykelminä. Hyvin ovat ensimmäisenä kesänään viihtyneet.

Siperianmaksaruoho on kasvanut kivimuurillemme ihan itsekseen. Olisiko salamatkustanut jonkin toisen taimen, ehkä ketoneilikoiden mukana? En oikein muutakaan selitystä keksi. Pitkään meni tunnistaa se, ja asia varmistui vasta kukinnan alkaessa. Kauniisti kukinnon punaoranssit tiplat sopivat taustan punaisiin mehitähtiin. Kasvakoon valitsemallaan paikalla.

Vanha kivikon ihanuus sinnittelee kolossaan ja voi yhä paremmin. Keväällä se työnsi jo useamman varren kohti aurinkoa. Alussa vain yksi vaivainen piisku sojotti taivasta kohti ja ihmettelin, mikä se voisi olla. Miten tuollaisesta raosta voi mitään kasvaa! Kivien, katekankaan ja kivituhkan välistä se työntyy vuosittain esiin. Soisin, että minulla olisi enemmänkin näitä meritähti-kukintoisia erämaan kaunistajia.

Tuplasti terapiaa -blogista alkanut haaste vierähti minulle pohdittavaksi. Kiitokset Kruunuvuokolle Puutarhan lumo -blogiin innoittavasta haasteesta. Johan haasteen pykäsitte. Purin sen ajatuksella: mikä on kesässä parasta?

Parasta on tietää, että kylmällä rankkasateella vihmottu puutarha vain odottaa oikaistakseen itsensä ja puhjetakseen loistoon.

Parasta on, kun unohtaa haravan nojalleen ja löytää itsensä kiertämästä puutarhaa ja alkavan kesän ihanuus humahtaa tajuntaan.

Parasta on kasvien levittäytyminen poluille ja portaille elinvoimaa uhkuen.

Parasta on aamun hiljaiset löytöretket, kauneus yllättävissä paikoissa, auringon kutitus silmissä ja sieraimissa.

Parasta on tämä kasa järeitä omenapuun oksia. Iso ja oikea päätös. Haaste seuraavaan puutarhasuunnitelmaan.

Parasta on alkavan kesäpäivän aamukierros suunnitelmineen: nostan tuon risumaton pois, leikon sitten vuorenkilven kukinnot, otan kuvia unikoista kun ne vielä ovat hehkeitä, ...

Ehdottomasti paras näistä on irrottautuminen haravasta ja unohtuminen haahuiluun puutarhassa.

Jokos Vaarin torpan puutarhassa -blogissa on mietitty viime kesää? Tässä Pirkolle haaste.

Vielä itse haaste kertauksena:

Tämän vuoden teema on paras.

Julkaise kuusi kuvaa kesästä ja kerro mikä niistä on se parhain.

Siis yksinkertaisuudessaan paras muisto, hetki, loppuun saatu projekti, valokuva yms.
Mikä vain sinusta on se paras muisto.

Haasta yksi tai useampi blogi

Ilmoita Tuplasti terapiaa-blogiin osallistumisesi
ja että saako siellä julkaista valitsemasi parhaan muistosi kuvan tulevassa koonti-postauksessa.

Kerätään parhaat muistot yhteen postaukseen.

Ja hyvät ystävät, se on odotuksen aika: ensin joulun, ja sen jälkeen KEVÄÄN!

Vuodenvaihde tuppaa olemaan tavoitteiden asettamista, valintojen pohdiskelua ja päätösten tekemistä tuleviin hankkeisiin.

Puutarhan kannalta viime kesä meni pipariksi, haihtui savuna ilmaan. Kyllä puutarhassa oleilin, mutta kesä ylsi ymmärrykseeni asti vain hetkeksi. Kuvasin aiempaa vähemmän, kirjoitin vielä vähemmän. Suunnitelmat puutarhaani eivät toteutuneet, useimmat perennakylvökset epäonnistuivat, oli kylmää ja pilvistä, satoi ja tuuli, oli kuivaakin.

Myllerrystä ja tuhoa sain kyllä aikaiseksi. Puita ja pensaita on kaadettu, osa on vielä torsona tai juurakot kaivamatta ylös, kompostointialue on raivattu ja läjä kompostimultaa odottaa tulevaa. Keskellä nurmikkoa lojuu kasa paksuja omenapuun runkoja. Aiotut kukkapenkkien uudistukset jäivät alkutekijöihinsä ja rikkaruohot leviävät niissä edelleen.

Tekemistä siis riittää. Mistä alkaisin? Haaveissa siintää edelleen kuivan paikan mehiläis- ja perhospenkit, ruusutarhaa tekee mieli, ajatuksiin on syöpynyt säleikköön kasvatettujen hedelmäpuiden suojaama ryytimaa, varjon viileää siimestä haluaisin jatkaa tammen ja syreenin välisellä alueella,...

Pahin ongelma on eri toimintojen sijoittelu sikin sokin. Varsinaista oleskelualuetta ei ole, vaan pihalla istutaan mihin tuolit kulloinkin viedään. Marjapensaat varaa koristepensaiden ja kukkaistutusten parhaat paikat. Pitkä kivimuuri halkoo tontin ja saa toisen puolen tonttia näyttämään kuin alue kuuluisi naapurille. Kerran naapurin ystävä tuli meille poimimaan marjoja, kun luuli pensaiden olevan naapurin. =)

Kasvimaa on kaivettu saunan päädystä poistettujen herukkapensaiden tilalle ilman reunarajausta nurmikkoon. Polttopuumme kuivataan halkopinoissa samaisessa saunanpäädyssä, jonne kulkureitti luikertaa vesitynnyrien ja kasvimaan välistä. Valkea kuulas ulottaa oksansa halkopinojen ylle ja puun alla kasvaa linnun kylvämä piikkinen happomarjapensas. Oli siellä pari karviaismarjapensastakin, ja kukkapenkki, ja ruohosipulia varjossa raparperin alla. Vielä on vedetty pyykkinarukin omenapuun ja saunan palotikkaiden väliin! Ja sitten on hädin tuskin ruohonleikkurin levyinen kaistale nurmikkoa ennen rajaa ja naapurin koiraverkkoa. Jos pääsen kasvimaan ja vesitynnyrien välistä, omenia täynnä olevia oksia väistäessäni uhmaan vinoa halkopinoa kaatumasta ja viimein nurmikaistaleelle päästyäni huomaan, etten mahdu kääntymään leikkureineni. AAARRRGHH!

On olo, etten saa otetta tästä paletista. Ilmansuunnat on sentään entisellään, mutta aurinko pääsee nyt porottamaan pihassa uusiin kohtiin ja toisaalta tammi tulee varjostamaan aiemmin auringossa kylpeneitä alueita. Täytynee kaivaa kirjat ja lehdet esiin ja etsiä pihasuunnittelun ABC:t, ennen kuin ryntään sekoittamaan palettia enempää.

Näissä ajatuksissa parempaa suunnittelua, innokasta ja antoisaa puutarhavuotta toivottaen!

op = omenapuu, pp = päärynäpuu, kp = kirsikkapuu, kr = kriikuna, k-op = koristeomenapuu, T = tammi, hk = hevoskastanja, ls = likusterisyreeni, mh = mustaherukka, ph = punaherukka, k = karviainen, s = syreeni, r = ruusu, ho = hortensia, t = tuija, ka = kataja, mk = marjakuusi, orp = orapihlaja. Löysitkö kaikki? Kartta näkyy suurempana, kun klikkaat kuvaa.

Karttaa toivottiin. Sitä on tämä päivä väännetty. Jokin mittavirhe oli mitatessa tai piirtäessäni, tai sitten parilla puulla ja pensaalla on jalat. Alusta asti en tätä tänään tehnyt, vaan nakertelen tuota vuosittain, kun uusia istutusalueita muokkaantuu puutarhaani. En aina silloinkaan. Useimmiten kesällä mittaan ja kirjaan ylös vihkoon, talven päälle ihmettelen mitä olen kirjannut. Ei virhe mittoja laskemalla selvinnyt, joten päivän valjettua oli mentävä ulos tarkistamaan.

Nyt on hyvä mitata. Ei ole hankea kahlattavaksi, ei pahemmin kasvuakaan väistettäväksi. Puutarha on paljas ja alaston, ja tulee tunne että tännehän mahtuu vielä vaikka mitä. Kartta kyllä väittää toista, ja kesän viidakkotunnelmat on vielä hyvässä muistissa. Pikaisesti tarkistusmitat vihkoon ja takaisin sisälle lämpöön. Syreenitkin olivat vielä pystyssä huolimatta eilisestä rajusta puuskatuulesta. Joulun jälkeen oli tuulipäivänä kaatunut taas pari vanhan syreenin runkoa, onneksi tonttimme suuntaan.

Merkkasin karttaan punaisella viivalla viime kesänä kaatamamme puut. Punaisen katkoviivan puilla tai pensailla on todennäköisyys tulla poistetuksi ensi kesänä. Katsotaan nyt ensin, miten saan viime kesältä jääneet oksantyngät ja juurakot hävitettyä.

Pihassamme on kaksi tulevaa jättiläistä; tammi ja hevoskastanja. Tammesta onkin ollut juttua aiemmin, hevoskastanjasta vähemmän. Se kun on käytännössä jäänyt tyrnien taakse nalkkiin. Aluksi tarkoituksella halusin antaa sille varjoa ja suojaa puiden ja pensaiden keskellä, mutta sinne unohtuneena se kasvoi pitkäksi raipaksi. Puu on siemenestä kasvattamani ja ensi keväänä minun on tarkoitus raivata sille lisää elintilaa. Viereinen Bergius pääsee enimmistä kuivista oksistaan, ehkä osittain myös tuoreista.

Tammi ja hevoskastanja on tulevina jättiläisinä merkattu karttaan tummansinisellä. Pienempi ympyrä tarkoittaa tämän hetken kokoa ja katkoviiva tulevaa. Hevoskastanjan sanotaan tulevan n. 7, jopa 10 metriä leveäksi. Karttaan piirsin siis leveämmän ympyrän. Tammi taas voi tulla jopa 20 m leveäksi. Kartassani se on 13 m katkoviivalla, koska toivon ettei se koskaan ylety naapurin puolelle. Ei minun aikanani, mutta tontin seuraavat omistajat saattavat olla vielä vaikeuksissa sen kanssa.

Muut kasvussa olevat puut olen merkannut kirkkaansinisellä katkoviivalla. Ne ovat hedelmäpuita, joita olen mahduttanut tontillemme korvaamaan vanhenevia omenapuita. Kartasta näen miten ajattelemattomasti istutin Pekka-omenapuun aivan tammen kainaloon. Nyt on Pekka sen verran iso, etten sitä enää siirrä, joten asian kanssa on elettävä. Viime kesänä asiasta viisastuneena istutin elämäni ensimmäisen omenapuun säleikössä kasvatettavaksi. Toiveikkaana sijoitin sen tulevan ryytitarhan rajalle. Jos ei tule ryytitarhaa, raivaan rikkaruohot ja kasvatan vaikka kesäkukkia. Jostain pitää kulkeakin: nurmikkoalueille on muodostunut vakio reitit joita puita väistellen käytetään. Nämä on merkattu ruskealla helminauhalla.

Kartta kyllä auttaa hahmottamaan. Viime postauksessani tarkoittama marjapensaiden hajaannus näkyy kartasta hyvin pinkkeinä pallukoina. Eikö olisi parempi keskittää marjatarha yhteen paikkaan? Vaan minne? Jos pihassa on kaksi autoa, ensimmäisenä tullut pääse pois vain jos toisena tullut ajaa osittain nurmikolle kirsikkapuun alle. Kun katsoo autojen vieressä olevaa muuria ja saunalle jatkuvaa polkua, huomaa niiden muodostavan pihaan suuren jakajan. Niin suuren, että liki kolmannes tonttiamme onkin ehkä naapurin. Harhaa vahvistaa neljän omistajan yhteinen ulkorakennus, joka on rakennettu tonttien kulmaan.

Onko teillä karttaa tai luonnoksia puutarhanne istutusten paikoista? Olisi mukava päästä tutustumaan niihin, mikäli innostutte postailemaan. Kartan tekeminen auttaa näkemään oman pihan ongelmia ja toisaalta estää tekemästä niitä huomaamattaan lisää. Toivottavasti!

Kruunuvuokko Puutarhan lumo -blogista laittoi minulle haasteen aikoja päiviä sitten.

Itsestä onkin vaikea kertoa ja moni uusi haaste on ehtinyt virrassa vieriä ennen kuin pääsin tähän vastaamaan. Haaste on ilmeisesti kiertänyt jo jonkin tovin, koska ihan alkuperäistä haastajaa en enää löytänyt. Kuviksi valikoitui perennoja, joita harvemmin olen esitellyt.

Kirjomaksaruoho, takana matala kääpiöneilikka, edessä jokunen ketoneilikan nuppu.

Asun: Vanhassa 50-luvun omakotitalossa hiljaisen pikkukaupungin torin tuntumassa.

Innostun: Monistakin asioista, toisista palavasti, toisista laimeammin. Puutarha, lasityöt, kiinan opiskelu ja sukututkimus ovat olleet elämässäni palavan innostumisen aiheita, neulominen kuuluu toisaalta kausi-, toisaalta kestoinnostuksiin. Liikunnasta innostun hetkittäin, penkkiurheilusta en tippaakaan. Lukeminen on aina ollut intohimo, nyttemmin kirjojen kuuntelu vie paljon aikaani. Minussa elää jonkin sortin esteetikko, ja saatan "pikkuisen" innostua miettimään kivien värejä ja muotoja, asettelemaan kukantaimia useampaan vaihtoehtoon ennen kuin mielestäni täydellinen asetelma on hahmottunut.

Harmaamalvikki on kova siementämään, ja sitä on kaikkialla...

Ihailen: Ihmisiä, jotka jaksavat olla aina myönteisiä ja perusiloisia. Heidän lähellään on hyvä olla. Ihailen myös aikaansaavia ihmisiä, sellaisia jotka uutterasti pikkuhiljaa nakertavat ja saavat ihmeitä aikaan.

Ilostun: Pienet hetket, joskus mitättömät asiat tuovat iloa. Ilostumiseeni ei tarvita suuria eleitä, tunteita tai yllätyksiä ja kukkakimppuja. Usein hymy tuo ilon.

Loppusyksyn punahattu kirpakassa säässä.

Luonnettani kuvaa: Seesteisyys ja rauhallisuus ovat kai useimmin mainitut ominaisuudet minua kuvattaessa. Ja oikeassa ovat.

Haluan ympärilleni: Nautin illan hiljaisuudesta työpäivän hälinän jälkeen. Kaipaan sopivassa määrin läheisten seuraa ja hiljaisuutta.

Tarhakellokärhö Rooguchi on todellinen ilo, kaunis ja kukkii pitkään.

Haaveilen: Matkustamisesta, pitkistä ja lämpöisistä kesistä. Puutarhaan haaveilen suuria muutoksia; se tosin jää usein suunnitteluun ja ideointiin. Niistä joku haave toteutuu, toinen ei. Enemmän haaveilu on kauneuden nälkää, joka ei ota laantuakseen, vaan mieli hakee aina uusia ratkaisuja.

Rusopäiväliljani ovat hieman oikukkaita, enkä ymmärrä mitä teen väärin.

En luopuisi: Usein asiat vain tapahtuvat, ja ne on hyväksyttävä riippumatta omasta tahdosta. Mutta tärkeistä asioista, läheisistä, ystävyydestä, rakkaudesta, en luopuisi. Enkä ihan hevillä puutarhastakaan, sillä se on minulle hyvin tärkeä.

Sinisten iisoppien joukkoon kasvoi myös vaaleanpunaisena kukkivia taimia.
Kyllä, kiitos!

Olette ehtineet postausteni välillä julkaista upeita kirjoituksia ja ajatuksia puutarhasta. Ystävänpäivää varten olin varannut alla olevan kuvan. Sen myötä toivotan jälkijunassa hyvää ystävänpäivää, sitä todella tarkoittaen. Olette vähän vahingossa ystäviä, kuten tuo sydän on piirtynyt omenan kylkeen. Sellaisia ystäviä, joista suurinta osaa en ole koskaan tavannut, mutta meillä on silti yhteisiä mielenkiintoisia juttuja jaettavaksi, ja usein mietin mitä kullekin kuuluu, miten menee jne.

Kotimaisen omenantuottajan terveiset?

En jatka haastetta haastamalla ketään erityisesti, mutta poimi nuo otsikot ja kerro jotain itsestäsi, jos tämä haaste ei vielä ole tiellesi osunut.

Varsankelloa kylvin vuosia sitten ja se on osoittautunut oman tiensä kulkijaksi.
Kasvaa missä lystää ja kulkee minne haluaa.

Suureellisesti kirjoitin otsikoksi "Puutarhasuunnitelma, kesä 2020" ja aloin listata puutarhani alueita, jotka vaativat uudistusta ja kohennusta.

1. pitkä syreeniaita ja sen alla olevat istutukset, jatkoa viime vuodelta

2. tammen alla menevän polun etupuoli (= herukoiden taakse jäävä alue)

3. tammen alusta syreeniaidan puolella

4. tammen alusta kadun puolella

5. talon varjoon jäävä pohjoispuolen kukkapenkki

6. talon länsiseinustalla oleva pitkä kukkapenkki (pölyttäjien valtakunta)

7. talon eteläpuolen kukkapenkki kaipaa kipeästi kitkentää (= mullan vaihto?)

Otsikko muuttui: "Puutarhasuunnitelma 2020". Ymmärsin, ettei listan perkaamiseen pelkkä kesä riitä. Pitää ottaa mukaan joka ikinen liikenevä tunti keväästä ja syksystä.

Sitten aloin listata, mitä muutosta tai uutta haluaisin puutarhaani

A. alue istumiselle, seurustelulle, vilvoittelulle (tarvitsen ulkopuolista apua)

B. upeat istutukset alueen ympärille (marjapensaita pois?)

C. ruusutarha

D. ryytimaa säleikköpuin (marjapensaita pois?)

E. erillinen marjatarha monipuolisin lajikkein?

Pudotin pois vuosiluvun. "Puutarhasuunnitelma" laajeni käsittämään useamman vuoden. Hetken kun tuota mietin, tuntui paremmalta jättää asioita avoimeksi, harkittavaksi vielä tulevassa, joten otsikkokin muotoutui jonkin suuremman osaksi, eli muotoon "Puutarhasuunnittelua". Jotain on vielä auki, mutta kehys on nyt valmis. Sitten vaan valitsemaan oleellisinta, tarpeellisinta, kiireellisintä, mieleisintä, helpointa, raskainta, aikaa vievintä, palkitsevinta, näyttävintä, edullisinta, kauneinta,.. Hyviä perusteluja kaikki.

Ehei, ei ihan vielä.

Riippuen miltä kulmalta miettii ja minkä painoarvon kukin perustelu saa, on työjärjestys erilainen. Voisin yrittää limittää työvaiheita eri puolella puutarhaa. Ryytimaa vaatii tuulensuojaa eli hedelmäsäleiköt pitäisi kasvattaa ensimmäisenä. Jos sekä marjoja että uutta marjatarhaa havittelen, pensaat pitäisi istuttaa ennen kuin kaivan ylös vanhat sinänsä hyvin marjovat pensaat. Tiedän sitä jahkaavani jonkun aikaa, joten lienee marjatarha näistä hankkeista viimeisin.

Syksyllä poistin yhden neljästä punaherukasta ja viikko sitten leikoin jäljelle jääneitä.

Tällä hetkellä polttavimmin muutosta vaatii syreeniaidan tienoo ja talon ympäryksen kukkapenkit. Jos niistä aloittaisi ja katsoisi mitä seuraavina vuosina saa listalleen. Voihan olla, että listalla keikkuu taas jotain uutta ensi vuonna.

Ei voi sanoa, etteivätkö nämä tuottaisi satoa.

Mitä sinä aiot uudistaa puutarhassasi? Onko kaikki valmista ja voit viettää kesän aikaansaannostasi ihaillen? Joko olet alkanut valmistautua kesään kylvämällä uusia perennoja?

Siellä ne uinuvat rapsakoiden tammenlehtien alla. Viikko sitten kumpareen päällä oli vielä jokunen katkennut syreenin oksakin estämässä tammenlehtiä lentämästä tuulen mukaan. Minun uusi pionipenkkini puolivarjon paikalla kasvimökin kupeessa ja syreeniaidan viileydessä nukkuu talviunta.

Oravalla on käpy jäässä: yöpakkaset pitävät maan kohmeessa, enkä vielä uskalla poistaa pakkassuojaa, vaikka tiedän pionien olevan kestäviä kasveja. Kukkapenkki kuuluu osana syreeninaluspenkkiä, vain kapea hoitopolku erottaa ne toisistaan. Syksyllä kaivoin polusta ylös lahonneet puukiekot ja heittelin jokusen kiven nurmikolle jatkoa odottamaan. Turha yrittää poimia kiviä syrjemmälle, niin olivat jäätyneet maahan etteivät änähtäneetkään.

Puolenpäivän aikaan omenapuu piirtää osittaisen varjon penkkiin. Ellei tämä olisi vanha kukkapenkki, jossa Festiva Maxima -pioni on menestynyt jo 20 vuotta, en ehkä olisi uskaltanut istuttaa pioneja näin varjoiseen. Aamupäivän auringon lämmitys ja keskipäivän lyhyt paiste näköjään riittävät. Uskalsin jopa jakaa Maximan kahteen taimeen.

Ennen istuttamista oli vanha kasvillisuus siirrettävä tai hävitettävä. Jälkimmäisiin kuuluu lehtoängelmä, josta kyllä pidän, mutta jokin raja senkin leviämisellä. Korkeana kasvina se peitti muita taakseen ja tukahdutti heikommat. Onneksi vuorikaunokki ja pioni eivät olleet heikkoja. Vuorikaunokille kävi ehkä köpelösti. Otin siitä muutamia juurakoita hetkeksi karviaisen alle varjoon, ja löysin ne tammikuussa, kun kävin ihmettelemässä lumetonta puutarhaa.

Ruskoliljoja onnesti paremmin (?). Nostin ne lappeelleen muovilaatikkoon ja ajattelin istuttaa hieman myöhemmin. Myöhemmin oli lokakuussa, kun sadevesi oli puoliksi täyttänyt lootan ja kukkavarret olivat liettyneet veteen. Sipulit olivat ihme kyllä kovan tuntuisia ja tuhansien anteeksipyyntöjen saattelemana ne saivat paikan lajitoveriensa viereen tammen toiselle puolen. Anteeksi, anteeksi, vieläkin.

Tellima oli syreenien alta kurottanut siemeniä rapisevia kukkavanojaan hoitopolun yli, ja siirsin niitä ähäkutti-takaisin laikkupaikkoihin syreenien alle. Kompostista sain lisävoimaa ja mehevyyttä jo melko kuluneen oloiseen multaan, loput ostosäkeistä. Ja tietysti yksi jätesäkillinen täyttyi rikkaruohoista ja epämääräisistä kasviruippanoista vuorostaan kompostia ravitsemaan.

Kukkapenkkiin olin varannut kolme pionia ja vanhan Maximan. Sen jakaminenkin oli jännittävää puuhaa. Hauras juurakko oli yllättävän iso, mutta viimein sain sen ähellettyä suurin piirtein ehjänä maasta. Tästä tulee valkoisten pionien penkki: vasemmalla takana Madame de Verneville, edessä keskellä Shirley Temple, takana oikealla pilkistää Jalkavaimo nousee kylvystä ja ihan oikealle jäävät kaksi Festiva Maximaa. Pionit ostin Pihapiiri-messuilta ja ne on kasvatettu Pionien koti -puutarhalla.

Pionien eteen istutin kaksi japaninjaloangervoa (Red Charm) ja yhden Fanal-tarhajaloangervon pionien keskelle. Reunamille löytyi syreenien alta raitakuunliljan tupas jaettavaksi. Siitä tulikin monta pientä tainta, jotka toivottavasti vahvistuvat yhtenäiseksi kasvustoksi ja kotilot jättävät ne rauhaan. Asiasta kymmenenteen: oli muuten kotilokasvattamo ihan omasta takaa, kun revin syreenin latvaan kiivenneen alppikärhön alas ja puolittain alas revitty köynnös jäi osittain maahan makaamaan sadeviikoksi. Kotiloita ihan kuhisemalla. Taisi olla niiden herkkuruokaa.

Istutukseni kruunaa kaksi japaninporrassaniaista, jotka ovat lajiketta Pictum, mikäli googlaukseen on uskominen. Hieman punertavat lehtiruodit ja lilanhopeisina väikkyvät lehdet veivät puutarhaliikkeessä jalat alta. Niiden takia kukkapenkkiä varsinaisesti suojasin, että varmasti selviävät talvesta. Silloin vielä uskoin, että luntakin tulee. Keväästä tulee jännittävä, ja odottavan aika on taas pitkä. Vielä ei mitään jääkohmeesta noussut, kun varovasti yritin kurkkia.

Mitä uutta sinä odotat tänä keväänä?

Trendivärit puutarhassa

Itävyystesti

18 kukkapenkkiä!

Kelloköynnös kesän kruunaa!

Kun puutarhahanskoista loppuu sormet

Ajatuksia energiasta

Siitepölyä ja sadetta

Runsaus, yltäkylläisyys, ylenpalttisuus, törsäys

Kesät kokopäiväpuutarhurina

Risukeikkaa ja alkavaa kukintaa

Sininen ja valkoinen

Vaskikurjenpolvi

Tomaattien kasvatus

Uudet matalat asukkaat

Parasta on

Mistä päästä aloittaisi?

Puutarhan kartta

Jotain minusta -haaste

Puutarhasuunnittelua

Kätkössä